Juuri ennen reissua tuli etelä-Ruotsiin lumimyrsky ja se peitti alleen jo kertaalleen sulana olleet pellot. Näin ollen reissun alkuun suunnitellut jäljestyshaaveet kaatuivat ja vietimme Ystadissa "normaali-ihmisten" lomaa tutustuen ympäristöön ja ihanaan merenrantaan.
Teho-Trio Ystadin hiekkarannoilla
|
Auringonlasku Kåsebergassa
|
Itse leiri alkoi 28.3. torstaina. Leirillä oli yhteensä kolmisen kymmentä ihmistä Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Suomesta ja saman verran riiseneitä. Leirillä treenattiin tottelevaisuutta ja suojelua. Maalimiehinä toimi Jörgen Lindholm ja Reinhold Steingruber. Oli erittäin mielenkiintoista nähdä iso otos nykyisiä Rissies-koiria treeneissä. Omistajat olivat todella mukavia ja koirat hyvän oloisia. Pidin niiden työhalusta ja ihmisvarmuudesta. Joukossa oli todella vähän epävarmoja tai työhaluttomia koiria.
Leirillä oli lauantaina BH- ja IPO-koe. Mia osallistui Vennyllä BH-kokeeseen ja läpäisi sen hienosti. Kokeessa oli yhteensä 12 koiraa, joista 9 riiseniä. Kaikki koirakot läpäisivät kokeen.
BH-kokeen läpäisseet riisenit
|
BH AD Korennon Venny
|
Kilpailu oli nimetty edesmenneen suuren riisenipersoonan Ralf Achilleksen mukaan. Päivän kruunasi koko kisan voitto! Oli ilo ja kunnia voittaa ensimmäinen Ralfin-cup riisenillä!
Tulostaulu ja kuva Ralf Achilleksesta |
Ruutin kisa yksityiskohtaisemmin:
Jälki
Alla oli tasan kaksi harjoitusjälkeä sitten viime syksyn. Jäljestä noin puolet oli kevyesti lumen peittämällä heinäpellolla, puolet sulalla alustalla. Ruuti aloitti erinomaisesti. Kun se oli mennyt n. 5m tajusin liinan olevan aivan solmussa. Sain sen juuri ja juuri auki, niin että lähtömme hyväksyttiin. Eka suora meni todella hyvin ja ekan kulman näin selvästi. Ruuti otti kulman tarkasti. Ensimmäisen esineen se ilmaisi erinomaisesti. Sen jälkeen sille iski "jälkihurmos" ja se ajoi kuin juna loppuun saakka jättäen seuraavat 2 esinettä ilmaisematta. Niihin meni yht. 14 pistettä. Loppupisteet 85 :-) Olin enemmän kuin tyytyväinen Ruutin suoritukseen! Fiilis oli todella hyvä!
Seuraavana tottelevaisuus
Olin parissa viimeisenä ja jouduttiin ensin paikallaoloon. Ruuti oli kentälle tullessa aivan "purumoodissa". Tajusin, että minulla on aikaa saada se muuttumaan vain se matka mikä tulee siirryttäessä ilmoittautumisesta paikallaolopaalulle. Annoin Ruutille "kulje mukana" käskyn ja annoin se katsella ympäristöä yms. Ja se onnistui! Ruuti jäi rauhallisesti paikallaoloon ja pysyi siellä hienosti suorituksen loppuun saakka. Yksittäisliikkeet menivät myös hienosti. Seuraaminen oli ihanaa. Lyhyen suoran pysähdyksessä Ruuti ajautui etteen ja kiersi pikaisesti sivulle. Istuminen varma ja nopea, liikkeestä tuli huomautus siitä, että ohjaaja jätti koiran 30 askelta, eikä 15 niin kuin nykysäännössä sanotaan :-) Maahanmeno ja luoksetulo muuten erinomainen, mutta Ruuti jäi hiukan liian kauas istumaan, sivulletulokäskyllä siirtyi vain lähemmäksi ohjaajaa ja tarvittiin uusi käsky sivulle siirtymiseen. Juoksustaseisominen erinomainen, tasamaanoudossa olisi saanut olla hiukan vauhdikkaampi ja pitää kapulaa voimakkaammin luovutuksessa. Hyppynouto ja estenouto hienot, luovutuksessa hieman pureskelua. Eteenmeno erinomainen ;-) Pisteet 93
Seuraaminen |
Seuraaminen |
Hyppynouto |
IPO3 HK1 BH AD Ruth von ELberfeld |
Piilonkierroissa ohjaajan virheitä jo kolmospiilolta lähtien. Huonosta ohjauksesta johtuen viitospiilo jäi kiertämättä. Muuten purut olivat kyllä hienot!!! parasta Ruutia ikinä! Selkäkuljetuksessa se sai hieman vajaan otteen, muuten otteet olivat hyviä. Varsinkin uudelleenhyökkäykset olivat jopa näyttäviä! Hallinta toimi ja suoritus näytti viimeistellyltä ja ihan kuin ohjaaja olisi ollut kokeneempikin IPO-konkari :-) Pisteet 93!
Pako, maalimies Jörgen Lindholm |
Pako, vastustus |
Paon jälkeinen uudelleenhyökkäys |
Vartiointi |
Pitkäliike, valmistautuminen hyppyyn. Maalimies Reinhold Steingruber. |
Pitkäliike |
Vartiointi |
Elämäni suuri suuri haave toteutui! Saimme IPO3 koulutustunnuksen ykköstuloksella 271! Aivan käsittämättömän hieno päivä ;-) Ruuti on super mahtava harrastuskaveri. Se on ollut loistava treenikoira niin minulle, kuin maalimiehellemme Jarmo Karumolle. Sen kanssa on opeteltu kaikki ihan alusta ja tähän on päästy. Kisapäivänä kaikki osui kohdalleen. Pitkä, sunnitelmallinen ja määrätietoinen treenaaminen mahdollisti tämän onnistumisen. Olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut treenata sitoutuvien ja taitavien ihmisten kanssa koko Ruutin iän. Ilman Jarmoa ei olisi IPO-tuloksia. Hän se aikanaan minut tämän lajin pariin houkutteli ;-) Kiitos Jarmo!!! Ja ei muuta kuin jatketaan! Ruokahalu kasvaa syödessä. Aika näyttää mihin me vielä yhdessä pääsemmekään!
Photo Johan Hallberg